14.10.2014

Pientä piristettä

Eteisen uuden värimaailman viimeistelyjä.
Seinät ja kalusteet on nyt harmaita, joten kaipasi piristeväriä.
Itsellenikin yllätykseksi päädyin pinkkiin.
Ei aina punaista ja kun on armyvihreää toisena värinä.


 Joskus kirpparilta ostettu valurautainen lisko, ollut pihalla.
Suhaus pinkkiä spraymaalia ja muutama kivi ulkoa.


En enää muista mistä löytynyt valurautainen lautanen.
Poltin aiemmat maalikerrokset pois ja teräsharjasin.
Lintu kirppislöytö häkistä, josta lensi pois toisessa tuunauksessa.
Linnun väänsin irti oksasta, jäljet viilasin ja porasin pohjaan reiän.
Poistin myrkyllä aiemmat värit ja maalasin uudelleen.
Kiinnitin pienellä ruuvilla lautasen reunakuvion läpi..


Kokonaisuus harmaata seinää vasten, harmaan kaapin päällä.
Kaitaliina halpa tahrainen pihakirppislöytö, parin vuoden takaa.
Lyhensin liinan sopivaksi, samalla häipyi tahrakin.
Keskellä aiemmin tekemäni pakkikello ja isävainaan luha ja puukko


Toinen valurautainen lisko, isompi, eripaikoissa kiemurrellut.
Ostettu joskus kymmenen vuotta sitten.
Pinkiksi sekin ja yhteen jalkaan porasin kiinnitystä varten reiän.
Kiipeilee puolessa välissä seinänpätkää.


 Kaverilta saatu, olisiko kenties pariton verhonpidin.
Kukan irrotin rautasahalla varresta, viilasin, porasin reiän.


Huonekalunaulalla kiinnitettynä somistaa nyt avainnaulakkoa.


Samalla spraymaalasin yhden avaimista myös.

Toistaiseksi olen uudistanut olemattomilla kuluilla,
kun romut on vanhoja tai saatuja ja maalit aiemmista projekteista.
Vielä jotain ideoita pyörii mielessä, kuinkahan lopulta käy...

2 kommenttia:

  1. Oih miten ihana tuo pinkki lintu lautasella. Pinkki ja harmaa yhdessä ovat kaunis yhdistelmä. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miellyttää omaakin silmää ja ei mieskään ole valittanut, kun on paljon vanhaa puuta ja ripaus vihreääkin. Tuosta huoneesta on kulku myös keittiöön, makariin ja olohuoneeseen, joissa kaikissa on paljon punaista. Siis myös pehmeän siirtymän väri ja samaan näkymään sopiva väri.

      Poista