6.1.2013

Tavarat vaeltaa

Viime viikolla alkoi kalusteiden ja tavaroiden vaellus paikasta toiseen.

Projekti lähti liikkeelle vessan valaisimesta, sellaisesta loisteputkilaatikosta.
En ole koskaan tykännyt siitä, joten se sai vihdoin lähteä.
Vessan peiliä pystyi lampun poiston jälkeen nostamaan, nyt mieskin näkee siitä itsensä.
Vessan valaisimena on nyt pieni roikkuva kattolamppu.
Joskus sitten sähkösentaja laittakoon, erillisellä katkaisijalla olevan kohdevalonkin.
Samalla innolla lensi paljon purtiloita jäteastian täytteeksi.

Kummasti sitä, kun yhdessä kohteessa aloittaa, se leviää pitkin taloa...
Koska halusin siirtää vanhan pesukomuutin olkkarin nurkasta vessaan.

Tulin samalla siirrelleeksi yhtä ja toista muutakin sekä siivonneeksi lipastot ja kaappia.



Kaapista kaivoin esiin nämä kummitätini peruja olevat vanhat vanerirasiat.
Järjestin laatikoissa olleet tavarat paremmin muualle.
Nyt nämä tulevat eteisen hyllyyn, pikkutavaran piilopaikoiksi.


Kaapin periltä löytyi myös läjä tytärten vanhoja kouluvihkoja.
Niiden tyhjistä sivuista leikkelin muistilapputarpeet muutamaksi vuodeksi.
(paperileikkuri on 2 euron kirppislöytö vuosien takaa)
 linkki aiempaan... muistilappulehtiö

Menee tästä siirtelemään lisää tavaroita...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti